Piru nimeltä pelihimo.

Kuva: Google

Tutustuin nettipelaamisen maailmaan noin kolmisen vuotta sitten. Alkuun se pysy hallinnassa, laitoin joskus 20 euroa ja siihen se jäi. Saatoin välissä olla kuukausia pelaamatta. Mutta se piru istui jo olkapäällä.

Kesällä 2011 aloin pelaamaan enemmän ja enemmän ja sain myös ensimmäiset isot voittoni. Mikä fiilis kun 17 euroa sijoittamalla voittoa napsahti tilille 1800 euroa! Ajattelin jo elättäväni itseni pelaamalla.. Naurettava kuvitelma. Pian ne pilvilinnat alkoivatkin kaatumaan. 

Tuli syksy ja himo pelaamiseen kasvoi ja kasvoi, pelasin välistä jo päivärahani kokonaisuudessaan. Selittelin vanhemmilleni Kelan takaisinperimistä päivärahoista, että sain rahaa heiltä ruokaan. Kevättä kohden pelihimo oli jo ottanut täysin vallan minusta, jopa vuokrat olivat jääneet maksamatta ja vuokrarästiä oli kertynyt melkein 2000 euroa. Häätö uhkasi. Keksin kuin keksinkin keinon saada vuokrarästit maksettua, siitä kiitos silloiselle vuokranantajalle, joka suostui maksusuunnitelmaan. 

Toimeentulotuen asiakkaana rahan käyttöäni seurattiin ja hyvä niin. Sain kehoituksen hakeutua A-klinikalle tai toimeentulotukeni evättäisiin. Lokakuussa 2012 myönsin olevani peliongelmainen ja siitä lähti takkuinen tie kohti paranemista. Sain oman työntekijän jota tapasin kerran viikossa. Pidin päiväkirjaa tuloista ja menoistani ja tapaamisilla käytiin läpi rahan käyttöäni. Suljin myös verkkopankkitunnukseni ja siirsin tilini käyttöoikeuden siskoni haltuun, hän maksoi laskuni minun omalta tililtäni. Pelitilit menivät sulkuun.

Pian terapian alettua tajusinkin, kuinka vakava ongelmani on. Tunteiden kirjo, joita tapaamiset nostivat pintaan, oli värikäs. Alkoi aueta, kuinka paljon ongelmani on vaikuttanut joka päiväiseen elämääni, muutenkin kuin taloudellisesti. Salailua, valehtua, alati syvenevää ahdistusta. Tunteiden turruttamista alkoholiin aina tilaisuuden tullen. Puoli vuotta terapian jälkeen tunsin jo olevani niskan päällä. Ehei, en ollut.

Muutin kesällä 2013 toiselle paikkakunnalle ja tarkoituksenani oli jatkaa terapiaa. Se kuitenkin jäi, oli paljon kaikkea muuta uutta ja jännittävää, uusi parisuhde ja uusia ystäviä. Kuvittelin voittaneeni riippuvuuteni. Olinkin pelaamatta pitkän aikaa, varmaankin puolisen vuotta. Syksyn tullen pelaaminen salakavalasti hiipi taas kuvioihin.

Eilen huomasin taas pelanneeni tilini tyhjäksi. Itkuhan siinä pääsi, suunnattomasta itseinhosta puhumattakaan. Tänään otin puhelimen käteeni ja soitin A-klinikalle ajan varatakseni. Sainkin pian takaisin puhelun todella mukavan kuuloiselta sairaanhoitajalta ja juttelin hänen kanssaan pitkän tovin. Hän lupasi järjestää minulle ajan mitä pikimmiten. 

Ongelman ja sen etten siitä selviä yksin, sanominen ääneen helpotti. Annan itselleni mahdollisuuden parantua, ajan kanssa. Tällä kertaa aion panostaa siihen myös kaiken energiani.